tiistai 30. kesäkuuta 2020

Mejä-treenissä

Flirtti pääsi pitkästä aikaa mejätreeniin, kun Flamen treeniryhmässä oli vapaa paikka.

Treenattiin katkokulmaa lyhyellä jäljellä.

Flirtti jäljesti superhienosti. Elämänsä ensimmäisen katkokulman se selvitti pienellä rengastuksella.

Pitääkö tässä nyt alkaa mejäkokeita katselemaan 😮

perjantai 26. kesäkuuta 2020

Agilityä hellejaksolla

Parin viikon tauon ja hirvittävän hellejakson jälkeen vihdoin agilitytreeneissä.
Tehtiin koko treeni yhdessä jaksossa. Flirtti jaksoi tosi hyvin, ohjaaja ei.
Tehtiin valkoisia numeroita.
18 ja 24 puomin sijaan tehtiin puomin alla oleva putki (7).

7-8 välissä oli kiire, kun jouduin jäädä varmistamaan putkeen menon 6-hypyn jälkeen. Flirtti kääntyi vähän minua kohti, mutta onneksi liike vei sen kuitenkin takaakiertoon.
11-keppien jälkeen persjättö - hienosti neiti pysyi kepeillä.
Ennen 15 A-estettä pieni haltuunotto, muuten Flirtti meni putkeen.

Hyvä treeni, jota ennen ja jälkeen uinti.


perjantai 5. kesäkuuta 2020

Perjantai eli agilityä

Tämän illan treenistä jäi outo fiilis.
Flirtti teki kyllä kaiken innolla, mutta hyppääminen oli huonoa. 20 cm hypyillä arpoi todella paljon hyppypaikkaa ja lopulta myös tiputti rimoja. Laitoimme bumpperin riman eteen ja sen jälkeen hyppääminen parani - eikö se hahmota noita silmiensä tasolla olevia rimoja??

3-4 väliin takaakierto-persjättö, 6-7 väliin persjättö, 8 takaakierto-persjättö, puomi alapuolelta, 11 takaakierto-persjättö, 14 takaakierto, 16-17 väliin persjättö ja samalla ohjauksella lopputreenikin :).