tiistai 15. tammikuuta 2019

Miksi tämä blogi

Olen dokumentoinut markiesje Fu:n agilitytreenien aloitusta ja niiden etenemistä omassa blogissaan syyskuun 2018 lopusta asti. Siitä innostuneena päätin dokumentoida jatkossa myös Flirtin treenaamisen ja etenemisen - siksi tämä blogi.

Flirtti on nyt 5 v 4 kk vanha jackrussellinterrierinarttu. Aloitimme agilitytreenit vuonna 2014. Kisaamisen aloitimme 2016 toukokuussa ja nousimme 2-luokkaan Savonlinnassa Jussin Juoksuissa 24.6.2016.
3-luokkaan nousimme seuraavana vuonna samassa paikassa eli Jussin Juoksuissa. Tuolloin Flirtti oli jo astutettu eli edessä oli useamman kuukauden tauko ja keskittyminen pentujen kasvatukseen.

Lokakuussa 2017 aloitimme jälleen treenaamisen ja kisoihin pääsimme tammikuussa 2018. Kesä 2018 piti olla aktiivisen kisaamisen kesä, mutta suunnitelmat eivät ihan toteutuneet: heinäkuun alussa Flirtin kynsi vaurioitui ja lopulta syyskuun alussa selvisi, että nivelessä on irtopala -> kynsiluu piti amputoida.
Pääsimme jatkamaan treenaamista marraskuussa 2018 ja nyt tammikuussa mennään taas täysillä.

Tämän vuoden tavoitteena on ensimmäiset merkinnät kisakirjaan eli nollatuloksia haetaan. Ensimmäinen kisa on Kuopiossa 26.1.2019.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti