perjantai 29. toukokuuta 2020

Sisukas-agsaa

Flirtin kanssa agility on kerrasta toiseen yhtä iloa.
Tänään oli taas raivoagility-ilta, mutta se tarkoittaa myös sitä, että viretila on lähes kisavirettä vastaava. Siten esim. kontaktien treenaaminen onnistuu oikeassa vireessä.

Tehtiin tummia numeroita.
6-7 välissä piti ottaa vähän haltuun, jotta sai Flirtin valitsemaan puomin.
9-10 väliin kokeiltiin takaaleikkausta, mutta se ei onnistunut vaan työnsi Flirtin väärään väliin kepeille. Sen sijaan persjättö ja tiukka haltuunotto ennen keppejä toimi hienosti.
20-kepeillä harjoiteltiin sitä, että Flirtin piti tehdä kepit loppuun vaikka minä etenin jo kohti 21-hyppyä. Parin toiston jälkeen ja riittävällä rintamasuunnan käännöllä se pysyi kepeillä loppuun asti.


Treeni oli tosiaan varsinaista raivoagilityä 20 sentin hypyillä. Flirtti nappasi useamman kerran minun käteeni kiinni kun palkkasin ja teki koko ajan täysillä vaikka selvästi hypyt hyydyttivät.
Treenin aikana se teki 4 hienoa puomia, pari kertaa upean A:n ja 5-6 kertaa hienon keinun (näistä kaksi ensimmäistä täysin vapaaehtoisesti, kun minä vielä tutustuin rataan 😀).

Täydellinen treenikamu pääsi tietenkin treenin lopuksi uimaan 💕


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti