sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

KLAG 2020 eli kisaamassa Kokkolassa

Tämän kesän agilityretki Kokkolaan KLAG22-tapahtumaan.
Viikonlopun aikana oli viisi rataa, joista kolme oli Sari Mikkilän tuomaroimia ja kaksi Riikka Kankaisen tuomaroimia. Molempien radat oli tosi kivoja ja juostavia, mutta varsinkin Riikan ratoihin ihastuin - ne sopivat meille todella hyvin. Myös ihanneajat olivat molemmilla inhimillisiä.

Perjantaina aloitettiin yhdellä Sari Mikkilän agilityradalla.
Flirtin vauhti oli tosi hyvää, minä aiheutin surkealla ohjauksella hylkäyksen.

Lauantaina jatkettiin ensin Riikka Kankaisen agilityradalla ja perään Mikkilän agilityradalla.
Ensimmäinen rata oli tosi hieno ja pääsimme etenemään, johon en ole koskaan kuvitellutkaan meidän pääsevän: 4,07 m/sek agilityradalla. Mikä parasta Flirtti ei ottanut kontaktivirhettä puomilta, mutta valitettavasti pituuden palikka kaatui eli siitä vitonen.

Toinen agilityrata oli täyttä säheltämistä. Tein keppien jälkeen persjätön ja olin taas myöhässä. Sain pelastettua Flirtin oikealle puolelle, mutta samalla ajauduin liian lähelle seuraavaa estettä - kielto. Menin alun sähellyksestä niin sekaisin, että unohdin antaa keinu-käskyn: Flirtti hyppäsi keinulta liian aikaisin pois. Ja puomilta vielä vitonen. Tulos 20, mutta sillä kolmas sija :).

Sunnuntaina jatkettiin jälleen Riikka Kankaisen agilityradalla ja Sari Mikkilän hypärillä.
Jaloissa painoi edellispäivä ja jo ekalle lähdettäessä tuntui, että ohjaaja ei jaksa. Flirtti jaksoi kuitenkin painaa vielä täysillä. Olin päättänyt ohjata puomin väärältä puolelta ja tehdä sen jälkeen persjätön, jotta Flirtti ei loikkaisi. Ennen puomia tekemäni persjättö oli totaalisen vajaa ja Flirtti tuli hypyn ohi + ehti puomille asti. Tulos siis HYL, sen jälkeen kuitenkin hyvää tekemistä.

Hypärille lähtiessä epäilin jo omaa jaksamistani, mutta näköjään myös Flirtti oli tosi väsynyt. 20 cm hypyt olivat jo pienelle liikaa ja okserista hajosi taaempi rima. Etenemä kuitenkin 3,87 m/sek eli oikeasti hyvä etenemä Flirtille. Tulos siis 5 ja kolmas sija.

KLAGin järjestelyt olivat todella toimivat ja kisapaikan pohja oli loistava - enpä tiedä, olenko koskaan noin hyvällä pohjalla kisannut. Olimme matkailuautolla yötä järjestävän seuran hallin pihassa ja sekin oli todella toimiva ratkaisu. Tätä tapahtumaa pitää jatkossakin harkita.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti