Perjantai-ilta eli Sisukas-agilityä.
Tehtiin ensin kuutisen minuuttia rataa. Puomi ohitettiin sinistä viivaa myöden. Mennen tullen leijeröiden puomin yläpuolella. 5-7 ei ollut Flirtillä mitään ongelmia, takaisinpäin 8-10 tuli haastetta renkaasta, joka ei ole koskaan ollut Flirtin lempieste. Tämän vuoden alusta renkaan korkeus aleni inhimilliseksi myös pikkumineille, mutta Flirtti ei ole aiemmin matalaa treenannut. Vielä oli arpomista hyppypaikassa, mutta eiköhän se siitä ala helpottumaan.
Radalla oli myös harvinainen este eli pussi. Se ei ole Flirtille mikään ongelma, mutta toki hidastaa huomattavasti. Muilta osin neidillä oli hyvä vauhti päällä.
Toinen kuusi minuuttia tehtiin puomia. Nyt päästiin jo täyteen puomiin eli vaikka juoksee koko puomin, malttaa silti pysähtyä alastulolle. Seuraavaksi aletaan lisäämään minun liikettäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti