Perjantai aloitettiin taas tuttuun tapaan Sisukas-jengin treenillä.
Ensiksi jälleen rataa. Radalla puomi ohitettiin hypyillä 11-1-16-17.
Flirtti teki hienot etenemiset 5-6 ja 19-20 vaikka oma linjani pysyi puomin alapuolella. Lopuksi tehtiin vielä koko rata 1-24 eli ensimmäinen yli kisaradan pituinen veto moneen kuukauteen. Koko treeni tuntui todella hyvältä.
Lopuksi jatkettiin taas puomitreeniä. Lähdettiin lisäämään minun liikettä. Flirtti kesti liikkeen kunhan hiljensin vauhtiani puolivälissä puomia. Siitä sitä on nyt pikkuhiljaa lähdettävä kasvattamaan.
Tehtiin rataa pätkissä 1-6, 6-10, 11-19, 19-29.
Isoimmat haasteet ja kehityksen kohteet löytyivät odotetusti in-in-kohdista. 5-hypylle treenattiin sitä ja nimenomaan ohjaajan toimintaa in-inissä. Alkoi se toimimaan. Ja ennen sitä Flirtti suoritti hienosti 3- ja 4-hypyt vaikka minä pysyin lyhyen putken ja 17-hypyn yläpuolella.
6-8 onnistui, kun jätin Flirtin suorittamaan putkia ja juoksin riittävän pitkälle auttamaan Flirtin takaakiertoon.
18-19 väli onnistui ensimmäisellä tosi hienosti leijeröiden 4-hypyn yläpuolelta, mutta sen jälkeen oma rytmitys hajosi ja ajauduin liian lähelle 18-hyppyä.
25-kepit onnistuivat toisella yrityksellä kun jälleen muistin jättää Flirtin suorittamaan putkia.
Tosi hyvä treeni 💖
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti