Ensimmäisellä vedolla sain jätettyä Flirtin hienosti suorittaa 3. hypyn yksinään ja kuvittelin ehtiväni persjättöön 4. putken jälkeen. En ehtinyt 😁.
Siispä muutos suunnitelmaan, 5. hyppy takaaleikaten, 6. hypyllä persjättö ennen keinua.
Siispä muutos suunnitelmaan, 5. hyppy takaaleikaten, 6. hypyllä persjättö ennen keinua.
8. putken jälkeen onnistui kerran kutsumaan Flirtin 9. hypyn väärälle puolelle, sen jälkeen vaati todella voimakkaan tyrkkäyksen että se meni hypyn oikealta puolelta.
Puomilla harjoitellaan pysähtymistä - se tehtiin siis vain kerran osana rataa.
A:n jälkeisellä putkeen viennillä onnistuin jälleen tuomaan Flirtin väärälle esteelle. Kun uskalsin jättää Flirtin suorittamaan A:n yksin, myös putken ohjaus onnistui.
18. este muodostui ongelmaksi - vaikka tein mitä temppuja, Flirtti halusi sen suorittaa väärään suuntaan.
Toisella kierroksella Flirtti alkoi lukitsemaan keinulta pussin, joka ei siis ollut osa meidän rataa. Sinne se vaan sujahti kerta toisensa jälkeen 😦. No eipä tarvinnut erikseen treenailla pussia.
Opit tältä päivältä:
- Flirtti lukitsee seuraavan esteen paljon aikaisempaa aiemmin - ohjaukset on suunniteltava siten, että se tietää viimeistään lähtiessään edelliselle esteelle, mihin ollaan menossa seuraavaksi
- Flirtti lukitsee seuraavan esteen paljon aikaisempaa aiemmin - ohjaukset on suunniteltava siten, että se tietää viimeistään lähtiessään edelliselle esteelle, mihin ollaan menossa seuraavaksi
- käteentuloa pitää alkaa opetella
- kun ohjaaja väsyy, Flirtti tekee entistä enemmän omia valintoja 😂.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti