sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Pitkästä aikaa kisaamassa

Ensimmäisen kerran lokakuun alun revähtymän jälkeen kisaamassa. Olin ilmoittanut meidät neljälle radalle, mutta jätin viimeisen juoksematta.

Eka agilityrata oli hyvää yhdessä tekemistä vaikka monessa kohdassa videolta näkee, että en luota Flirttiin. Puomi oli törkeä, mutta lopullisesti rata meni renkaalla. Jostain syystä Flirtti ei sitä suostunut hyppäämään ennenkuin x:nnellä yrityksellä. Siitä siis HYL.

Toinen rata oli hypäri. Flirtti passaili hyppyjä, mutta kokonaisuudessaan tosi kivan näköistä tekemistä. Minä sössin keppien aloituksen - siitä 5 ja yliaikaa.

Kolmas rata oli Mika Kankaan agilityrata, joka alkoi mennä pieleen heti puomilla, joka oli toinen este radalla. Sen jälkeen sähellettiin A-esteellä. Ja lopulta hyllytin keinulle, kun Flirtti ei suostunut juoksemaan alas asti. Kolmannella yrityksellä onnistui. Sen jälkeenkin omat ajoitukset olivat täysin pielessä ja Flirtille tuli kamalia kaarroksia. 

Oli siellä toki hyvääkin - Flirtti teki täysillä kuten aina ja oma ahterikin kesti.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti