sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Lieksan kisoissa

Lähdettiin jo perjantaina matkailuautolla Lieksaan Flirtin ja Fayzan kanssa.

Lauantaina olin ensin ykkösluokassa vastaavana koetoimitsijana ja iltapäivällä kisattiin Minna Väyrysen tuomaroidessa.

Agility-Poppoon kisakenttä ja alue oli tosi hyvä.
Eka kisa oli agilityrata ja Flirtti tuntui tosi tahmealta radalla (kuten perjantaina treeneissä). Nollana mentiin aina puomille asti, jonka roiskaisi ja sen jälkeen taisi hyppyrytmi mennä ja tiputti seuraavan riman. Positiivista tuossa radassa kuitenkin oli, että minulla pysyi ohjaus koko ajan kasassa.
Hidas Flirtti tosiaan oli, etenemä vain 3,64 m/s.


Toinenkin kisa oli agilityrata ja nyt ei ollut puomia radalla. Tehtiin hienosti nolla (valitettavasti tästä ei ole videota), mutta Flirtti oli vielä ekaakin rataa hitaampi. Etenemä vain 3,55 m/s ja yliaikaa tuli yli 3 sekuntia.

Jätettiin viimeinen rata kisaamatta ja lähdettiin kotiin lepäämään.

Nyt mietin, onko kyse rasituksesta (eikö ole palautunut Jussin Juoksuista, joissa kuitenkin meni aivan erilaista vauhtia) vai onko sillä ensimmäisen kerran sellainen valeraskaus, joka oikeasti näkyy ja vaikuttaa.

Ensi viikko levätään ja lauantaina kisaamaan Mikkeliin Salme Mujusen ja Hilpi Yli-Jaskarin radoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti